lauantai 21. tammikuuta 2012

Talvi tuli..ja juoksut!

 
Mökillä laituritarkastuksella
Saga ja Hukka joululomalla










Joululoma meni ja vuosi vaihtui uuteen. Joululomalla Saga sai nauttia kotonaolostamme ja vierailuista - vietimme joulua sekä Nummelassa että Lappeenrannassa. Oli ihana nähdä että Hukka voi jo paljon paremmin kuin vajaa kuukausi sitten. Kuitenkin remuaminen ja äkkinäinen juoksentelu on vielä kiellettyä, joten valitettavasti Hukka ei päässyt kanssamme mökille, jossa kävimme katsastamassa jäätilanteen. Mutta muuten koiruutuksilla oli yhdessä huippukivaa! Lomalla ulkoilimme paljon, vaikka välillä olikin aika kuraista ja tympeää säätä.

Ja ihanaa että vihdoin sitten tuli kunnon talvi lumineen!! Olemme todella nauttineet ulkoilusta Sagan kanssa ja erityisesti lähipäivinä, kun lunta on tullut kunnolla, olemme nauttineet puuterihangessa kävelystä ja Saga erityisesti pallonheitosta hankeen :-) Toivottavasti saamme nauttia lumesta nyt ainakin pari kuukautta ja toivottavasti pian pääsemme myös jääkävelyille!
Saga leikkii pallolla umpihangessa :-)
 
Sagan juoksut alkoivat lähes samaan aikaan lumentulon kanssa. Jaanan oli tarkoitus astuttaa Saga näistä juoksuista, mutta kun juoksujen alku pitkittyi kuvitelmistamme, teki Jaana muita ratkaisuja ja Sagan astutus siirtyi seuraaviin juoksuihin. 

Pihiskaverukset pallohippasilla
Ihqu kaulaliina!
Lumileikkien lisäksi Saga on päässyt leikkimään koirakavereiden kanssa (juoksuista huolimatta). Viime viikonloppuna Sagalla oli tuuri, kun joka päivälle oli ainakin yksi kaveri: Lauantaina törmäsimme aamulenkillä Viliin  ja menimme hetkeksi heidän pihalle leikkimään. Vili nappasi Sagan pallon ja kiusasi Sagaa ihan urakalla :-) Iltapäivällä kävimme Nummelassa ja Saga pääsi sekoittamaan naapurin Vikin pään juoksutuoksuillaan pissaamalla Vikin vartioiman portin juureen ja vähän pyllistelemällä.... ja illalla ystäväni Annu tuli kylään Vilma-koiran kanssa. Vaikka Vilma on ollut meillä hoidossakin, ei saga suhtautunut kilpailevan nartun tuloon reviirilleen ihan suotuisasti , varsinkin ku he eivät ennenkään ole olleet toistensa parhaat ystävät, mutta olkona heillä oli ihan kaverilliset välit ja loppuillasta kumpikin mahtui jopa samaan aikaan ruokapöydän alle :-) Sunnuntaina Saga pääsi temmeltämään lähipuistoon ja Myllikselle Cocon kanssa. Ja Saga sai Cocolta myöhästyneenä joululahjana ihanan kaulahuivin!! Toki muitakin koirakavereita on moikkailtu ulkoillessa ja Viliin törmätty lenkillä monta kertaa.

Ensi viikolla pahin juoksuaika on jo ohi, mutta pariin viikoon ei taida olla asiaa koirikseen. Onneksi on lunta, niin peuhaamista riittää ilman kavereitakin!

Oikein mukavaa talvea!!


Näin minä pissin usein!!
ps. ja hiiriä on nyt paljon liikeellä - Saga nappasi pitkästä aikaa yhden pari päivää sitten! 
Nappasimpa hiiren!!