keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Agilityä, ulkoilutuskavereita ja paljon muuta ohjelmaa

Synttärit menivät ja seuraavana päivänä sai Saga 1-vuotisrokotuksensa. Samalla lääkäri katseli turvonneita, maitoa sisältäviä nisiä ja oli sitä mieltä, että kyllä valeraskaus itsestään menee ohi jossakin vaiheessa, kunhan ulkoilemme paljon ja keksimme kaikkea muutakin kivaa puuhaa Sagalle. Niinpä olemme kuljettaneet Sagaa mukana autossa kauppareissullekin, ja olemme saaneet sattuman kautta ulkopuolista ulkoilutusapuakin. Nimittäin äitini tuli meille kylään tiistaina synttäreitten jälkeen ja kävi ulkoiluttamassa Sagaa keskiviikkona keskellä päivää - ja viihdytti Saganaattoria muutenkin. Tällä viikolla kollegani Natalia kahden pienemmän tyttärensä on käynyt ulkoiluttamassa Sagaa parin tunnin verran katena iltapäivänä... ja sekä pikkutytöt että koiruutus ovat olleet ihastuksissaan (tytöt ovat jatkaneet koiraleikkejä kotona niin, että ovat leikkineet Sagaa ja taluttajaa..ja Anna oli herännyt tänään aamulla ensimmäiseksi kysyen, saako tänäänkin ulkoiluttaa Sagaa) :-) Tytöt kun kovasti haluaisivat koiran, mutta valitettavasti heidän isänsä on allerginen. Eli ulkoilutusapupäivinä Saga on ulkoillut lähes neljä tuntia/pvä!

Ja maanantaina oli Agilityn luoksetulotesti. Minua jännitti ihan kauheasti, Saga ei tajunnut jännitykseni syytä, vaikka aistikin sen. Rehellisesti testin jälkeen tajusin, että olisin kyllä voinut harjoitella testiä varten, mutta hieman yllätyksekseni ja onnekseni Saganaattori totteli käskyjäni oikein hienosti ja läpäisimme testit (luoksetulot sekä muiden koirien takana  sekä muiden koirien läpi ja seuraaminen sekä keppien että ihmisten ja koirien läpi). Olin todella ylpeä Sagasta - ja pikkuisen itsestänikin, vaikka oikeasti siis vähän hävetti, etten ollut ollenkaan valmistautunut testiin. Mutta onneksi Ari on treenannut luoksetuloa ja paikkaa niin hyvin, että Saga totteli minuakin, vaikka olen testannut käskyjen toteltavuutta vain satunnaisesti. Nyt testin jälkeen olemme harjoitelleet itse asiassa varmaan enemmän kuin koskaan ennen: olen kokeillut ulkona lenkillä luoksetuloja ja kotona leikimme lelunpiilotusta niin, että Saga jää paikalleen odottamaan, kun käyn piilottamassa lelun ja tulee sitten etsimään lelua kutsustani. Ja tämän lisäksi olemme harjoitelleet sivulla kävelyä. Ja hienosti on mennyt! :-) Eli ensi viikolla, kun varsinaiset treenit alkavat, olen valmistautunut paremmin. Toivottavasti työn tulos näkyy ja pääsemme loistamaan..tai ainakin pärjäämme siinä kuin muutkin (Saga näytti olevan innoikkain kommunikoimaan muitten koirien kanssa..ja tilannetta ei helpota se, että ryhmässä on Sagan koirapuistotuttu Batman..) :-)

Muutenkin meillä on ollut säpinää. Lauantaina lähdimme rapujuhliin (kyllä, rapujuhlia voi pitää keväälläkin, jos ne jäivät väliin syksyllä!!) ystävillemme ja siellä Saga pääsi leikkimään naapurin kolmen setterin sekä pienen Taika-tytön kanssa. Taika kyllä oli enemmän häiriintynyt kuin innoissaan Sagan nuolemisyrityksistä...mutta ainakin Sagalla oli vahdittavaa! Ja olimme siellä yökylässä, joten S pääsi väliimme nukkumaan :-) Aamulla lähdimme suoraan Arin ratsastustunnille ja kiersimme Sagan kanssa taas tunnin mittaisen ihanan metsä-merenrantapolun. Saga juoksi ympäri metsiä todella innoissaan ja nuuski kaikkea mahdollista :-) Ja lauantaina muuten olimme monta tuntia ulkona ennen juhlia - ensin koirapuistossa ja sitten kollegani tuli Anna-tyttönsä kanssa paikalle ja lähdimme kävelylle harjoittelemaan Sagan ulkoilutusta ja tutustuttamaan tytön ja Sagan toisiinsa.

Eli puuhaa on riittänyt! Lähiaikoina pääsemme kenties tutustumaan Sagan 3kk-ikäiseen siskopuoleen (sama isä) Cocoon (Dandinas Winter Snowflake), joka asustelee myös Lauttasaaressa. Cocon "emäntä" otti minuun yhteyttä Facebookin kautta - oli saanut tietoni juuri täältä blogista. Ja todennäköisesti Fiti ja Johanna saattavat tulla kanssamme metsäkävelylle sunnuntaina talleille. Ja tietääkseni pikkutyttöjen talutusinnostus ei ole laantunut vaan kasvanut, joten Saga saanee nauttia heidän seurastaan tulevaisuudessakin! :-)

ps. Sagan eka varsinainen näyttelykin on tulossa.. toukokuun lopussa Jäähallissa. Jännittää...
pps. eilen laitettiin punkkiainetta..muutamassa koirakaverissa on jo ollut punkkeja.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Saga 1-v

Saga juhlii tänään 1-v - synttäreitä. Ikävä kyllä ostamani vinkulelu (joku majava tms) saa odottaa kaapissa valeraskauden loppumista, mutta jotta päivänsankari saisi jotain erikoista synttäreittensä johdosta, tein Sagalle synttärikakun karjalanpaistilihoista juustoraastekuorrutuksella ja nakkikynttilällä. Maistui :-)


ps. heti aamulla Saga sai kauttani onnittelut kasvattaja-Jaanalta!

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Vareraskautta ja uusia tuttavuuksia

Valeraskaus ei suinkaan mennyt ohi pääsiäissoman paikkakunnanvaihdon vaikutuksesta vaan nisät ovat tällä viikolla turvonneet ihan mahdottomiksi. Pesää ei ole rakennettu, mutta S ulisee kovasti peräämme (ei arkirutiinien yhteydessä, mutta muuten) ja on aika tottelematon. Torstaina S ryntäsi metsässä kävellessämme jäniksen perään, kun minä en ehtinyt huomata jänistä ja kieltää ajoissa. Muutama panikkiminuutti ehti kulua ennen kuin joku lähitalon työmies kantoi nolon ja säikähtäneen karkulaisen takaisin. Sen jälkeen ei S ole saanut viipeltää vapaana.

Hiiriä on metsästetty - yhden kanssa S leikitteli puolisen tuntia ennen kuin antoi kuolettavan pureman.

Eilen Saga tapasi serkkuni 8-viikkoisen Schäfer-pennun Indyn pihallamme ja sitten meillä sisällä. S yritti kovasti pomottaa, mutta pikkuinen antoi kyllä uskalluksen kasvettua hieman takaisinkin. Kesällä, jos he tapaavat mökillä, taitaa olla roolit toisin päin.... ?! :-)

Huomenna on sitten Saganaattorin 1-v synttärit. Minkäköhänlanen kakku kehitetään sankarille?? :-D

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Valeraskaus ja pääsiäisloma

Enää viime viikolla emme uskaltaununeet jäälle, mutta sitä ennen kävimme lähes päivittäin jääkävelyillä muutaman viikon ajan. Muutamalla kerralla Sagalla oli kaverikin mukana - yhdellä kerralla ranskanbulldogi Älvin sekä muutaman kerran Fiti ja Milla. Koirapuistossa on käyty useita kertoja viikossa ja olemma palanneet myös sunnuntain tallikeikkoihin Arin jalan parannuttua. Viime viikolla löysimme Sagan kassa tallin läheisyydestä ihanan uuden (tunnin pituisen) kävelyreitin, joka kiertelee metsässä ja meren rannalla. Ja muuten - viime kerralla Saga uskaltautui nuuskimaan Mikko-hevosen turpaa :-)


Muutama viikko sitten Saga nuoli muutaman päivän lähes taukoomatta takapäätään. Diagnosoin nuolemisen ihan oikein anaalirauhasten täyttymiseen ja kotikonsteina yritin auttaa tilannetta suihkuttelemalla Sagan takapuolta kuumalla veselä sekä syöttämällä poron luita (jotta kakka olisi kovaa ja rauhaset tyhjenesivät itsestään). Naapurimme epäili oireista selittäessäni, että olisiko Sagalla kuten heidän Steffilläkin valeraskaus.... no, muutaman päivän päästä nuolemisen jatkuessa veimme Sagan eläinlääkärille, joka tyhjensi ihan täydet rauhaset ja totesi valeraskautta olevan ilmassa (hieman turvonneet nisät).... eli varotoimenpiteinä piilotimme kaikki pehmolelut. Pyllyn nuoleminen väheni, nisät jatkoivat turpoamistaan. Muita valeraskausoireita emme juurikaan ole onneksi havainneet..minä nyt pikkuista kiukkua/komentelua sekä ihmisille että muille koirille. Ja suurta hellyydenkaipuuta (S viettää illat jomman kumman jaloissa/sylissäni), mutta ei siis mitään erityistä pesänrakentelua tai haluttomuutta lähteä ulos.


Olemme yrittäneet ulkoilla paljon, jotta valeraskaus pysyisi kurissa. Sagan lempipuuhaa on nuuskimisen ja koirapuistossa leikkimisen lisäksi kolojen kaivaminen. Kaivamisen seurauksena oikean etutassun reunimmaisen varpaan vieren iho on hieman saanut vaurioita ja muutaman kerran siitä on tullut pikkuisen verta. Olemme sitä putsanneet, mutta emme muuta tehneet, kun S ei ole reagoinut siihen nuollen tai aristaen - kunnes pääsiäislomallelähtö oli lähellä. S kai oli vähän ärhennellyt koirapuistossa ja tassuun oli kai sattunut joku oksa tms, ja Ari kertoi Sagan hieman nilkuttaneet kotimatkalla. Kun katsoimme tassua, oli kaivamisen seurauksena aiheutunut pieni ihovaurio ehkä astetta punaisempi ja hieman S aristeli sitä. Minä olisin ylireagoinut taas kerran ja vienyt Sagan ennen lomalle lähtöä lääkäriin, mutta muut vakuuttelivat minulle, että katsotaan nyt muutama päivä ja laitetaan antibioottivoidetta, jos tassussa on pieni tulehdus. Taisin minä hieman kipulääkettäkin antaa....


No, loman vietimme siis vanhempieni luona Lappeenrannassa. Saga pääsi taas leikkimään Hukan kanssa. Maunokin kävi Sagaa ja Hukkaa moikkaamassa (Hukka komensi Sagaa, kun S meinasi pomottaa Maunoa). Ensin olimme päivän kaupungissa (nyt ilmojen lämmettyä koiruutukset leikkivät pihallakin toisin kuin hiihtoloman -25 pakkasessa) ja sitten menimme yhdeksi yöksi mökille. Saga ja Hukka leikkivät lähes koko päivän (ja seuraavankin päivän ennen lähtöämme takaisin kaupunkiin) ulkona juosten pihalla ja jäällä kaikkia luonnon tuoksuja ihmetellen. Tassua S nosteli ihan välillä, mutta kipeä tassu ei mitenkään hillinnyt menoa. Muutaman kerran päivässä lepohetkien yhteydessä laitoimme rasvaa ja vaikutusajaksi (n. tunti) päähän. Hukka ärisi kaulurille, s ei nollut siitä moksiskaan. Päivän riehumisen  ja saunomisen - S oli kanssamme koko ajan saunassa, ja ylälauteella- päätteksi sitten maistuivat unetkin hyvin yöllä - varsinkin  kun S pääsi minun ja Arin väliin nukkumaan :-)


Mökkeilyn jälkeen olimme vielä sunnuntai-iltaan Lappeenrannassa. La-illalla minä ja Ari lähdimme ystävämme tupareihin ja S jäi Hukan ja vanhempieni kanssa kotiin. Saganaattori oli hieman uikuttanut lähtömme jälkeen ja sitten kapertynyt minun peitolleni levälleen jääneiden vaatteideni päälle nukkumaan ja ollut hetken surullisen oloinen.. mutta piristynyt sitten ulkoilun jälkeen. Loppuillan S oli ottanut hai-laiva - henkilökseen (S seuraa minua kuin hai laivaa kotona) äitini, joka on ennnekin ollut Sagan tuki ja turva. Yöllä sitten tulimme takaisin ja koiruutus palasi mamman vierestä minun viereeni nukkumaan.


Eilen päivän vielä vietimme Lappeenrannassa, illalla palasimme kotiin. Tassu näyttää parantuneen hyvin (ei enää arista sitä yhtään). Kaikki kavereitten tuoksut olivat ihania iltalenkillä.. ja tänään aamulla kävimme nuuskimassa vesitornin ympäristön. Koirat ovat kyllä ihania, kun sopeutuvat niin hyvin joka paikkaan.. ja ovat niin ihania ja hellyyttäviä seuralaisia! :-)


ps. ihan kuin Sagan nisät olisivat pienentyneet aika lailla... jospa se toimisi, että valeraskaus loppuu maiseman vaihdoksen seurauksena??? Hoppas så!