lauantai 30. huhtikuuta 2011

Juoksut ja pääsiäinen

Hukka nuuskii Sagan tuoksuja
Sagan juoksuista huolimatta lähdimme mökille pääsiäiseksi. Hukka oli saanut viikkoa aiemmin kemiallisen kastraation piikin (minun ehdotuksestani äitini halusi laitattaa sen Hukalle kokeilumielessä, jotta näkisi, miten mahdollinen leikkaaminen voisi vaikutta Hukan haukkumiseen ja muiden urosten ärhentelyyn - sekä myös itsekkäistä syistä: jotta tulisimme mökille). 

 Todennäköisesti piikillä oli jotain vaikutusta asiaan, mutta kyllä Hukalle oleskelumme oli varmasti aikamoista piinaa. Hukka kulki Sagan tuoksuja nuuskien  ja läähättäen Sagan perässä, mutta astua Hukka ei yrittänyt kertaakaan. Saga näytti hammasta, jos Hukka kävi yhtään liian uteliaaksi ja kärsi varmaan myös itse tilanteesta. Normaalisti omaan mökillä puuhaileva Saga kulki lähes kiinni jalassani paitsi jos heittelimme palloa. Aamulla Hukka herätti koputtelemalla ja ulisemalla aitan ovella. Hetkittäin Hukka unohti Sagan juoksut ja he jopa leikkivät keskenään tai molemmat olivat omissa oloissaan. Ja Saga metsästi innokkaasti sammakoita - Saaliita taisi olla neljä.
Saga esitteelee sammakkosaalistaan

Vaikka toimintamme olikin varmaan menen mielestä lähes eläinrääkkäystä, uskoisin että Sagalla oli kuitenkin kivaa mökillä Hukan perässä kulkemisesta huolimatta. Ja sainpahan entistä tarkempaa tietoa Sagan juoksujen etenemisestä.
Tässä havaintojani:
- Verivaihe kesti 12-13 päivää
- 11. päivänä Saga ei enää yhtä tarmokkaasti näyttänyt Hukalle hammasta ja Hukka alkoi käydä entistä kuumempana (lähdimme heti aamulla pois!!)
- 13.-14. päivä Saga kävi kuumana urosten perään lenkeillä. Saga piti vetää monen metrin päästä ja urokset jarruttivat ja ulisivat Sagan lähettyvillä. Ihan lähelle uroksia emme menneet, joten tällä kertaa emme nähneet sahapukkiasentoa tai hännän kallistumista (joskus ennen olemme ne nähneet). ja nuuskiminen oli todella rasittavaa.
- 14. päivä oli mielestäni varmin tärppipäivä
- 15. päivä urokkset eivät enää kummemmin kiinnostaneet Sagaaa eikä Saga uroksia
- 16. päivänä merkkailukin väheni merkittävästi

Että tämmöisiä havaintoja. Sitten seuraavista juoksuista olisi Jaanan tarkoitus teettää Sagalla pentuja. Jännää.


Ari ja Saga päiväunilla, Hukka vahtii verannalla
Ari heittää palloa
Saga juoksee pallon perässä





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti