tiistai 11. toukokuuta 2010

Agilityä, siskopuolen tapaamista ja muuta mukavaa puuhaa

Agilityharjoituksia on jo muutama takana. Saga tykkää kyllä touhusta, mutta tykkäisi myös seurustella muiden koirien kanssa :-) Alku on säpinää ja Saga meinaa karata, mutta hetken päästä olemme onnistuneet keskittymään harjoitteisiinkin :-) Ekalla kerralla harjoittelimme aitaa ja putkea, viime kerralla harjoituskohteina olivat kepit (vaikeaa erityisesti minulle..minulla on niin huono koordinaatiokyky :-() ja se korkea telinehässäkkä. Kepit onnistuivat lopulta joten kuten, mutta sitä telinettä emme oikein ehtineet harjoitella ja kiireen takia se ei oikein sujunut. Ehkä ensi kerralla..

Muutama viikko sitten tapasimme Sagan siskopuolen Cocon. Koiruutuksten tapaamista oli todella hauska seurata. Jotenkin he kai tunnistavat sukulaisuutensa, sillä Saga kohteli Cocoa aivat toisella tavalla kuin ketään muuta pentua - ei alistanut juuri ollenkaan eikä näyttänyt hampaita :-)

Muutamana viime viikkona työkaverini on käynyt pienten tyttöjensä (7. ja 9.-v) kanssa tiistai-iltapäivisin ulkoiluttamassa Sagaa. Ekan kerran tyapasimme yhtenä lauantaina ja harjoittelimme taluttamista. Sen jälkeen he ovat tulleet meille ja ottaneet Sagan mukaansa tunnin-kahden lenkille. Tytöt ja Saga ovat innoissaan. Naapurimme oli kerran nähnyt Sagan tyttöjen kanssa ja kertoi Sagan kävelevän tyttöjen kanssa ylpeänä ja onnellisena - ja vetämättä!

Sunnuntaisin olemme käyneet Sipoon metsässä kävelyllä sillä aikaa, kun Ari on ratsastamassa. Yhden kerran Fiti (ja Johanna) olivat mukanamme ja koiruutuksille oli huisin hauskaa. He heittivät talviturkinsakin, kun poikkesivat polulta uimaan - Saga kerran Fitin innoittamana , Fiti useita kertoja :-)

Vappuna Saga oli hämillään, kun meillä oli montakymmentä ihmistä etkoilla ennen ravintolaan menoa. Ja kaiken huipuksi me Arin kanssa lähdimme ravintolaan syömään, kun Paula-täti, Jani-setä ja Simo jäivät pitämään Sagalle seuraa, kunns itsekin liittyivät seuraamme muutaman tunnin päästä. No, Saga sai rauhassa nukkua muutaman tunnin ennen tuloani :-)

Tänään Saganaattorilla oli kummallinen päivä, kun Ari otti Sagan mukaan töihin, kun meille tuli siivoojat tekemään suursiivousta ja pesemään ikkunoita. Pääasiassa S oli nukkunut, mutta varmasti nauttinut useista rapsuttajista. Erikoinen päivä ei päättynyt siihen, vaan minä hain Sagan Arin töistä ja lähdimme bussilla kotiin. Kotona torkuimme hetken, kunes pikkitytöt saapuivat hakemaan Sagaa ulos. Ja muutaman tunnin päästä lähdemme ajamaan koti Lappeenrantaa, jossa yövymme ja huomenna suuntaamme pariksi päiväksi mökille. Eli muutama päivä äitin ja isin hellintää,  Hukan kanssa leikkimistä ja vapaana juoksentelua sekä meidän vieressä nukkumista tiedossa :-)

Ps. nyt on otettu 1-v rokotukset. ja saatiin myös silmätulehdukseen tippoja (S sai silmätulehduksen kai Bertalta koiriksessa... kun kävi nuolemassa Bertan tulehtuneita silmiä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti