sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Uuno kylässä

Ihana Uuno tähyilee koiriksessa
Viime viikolla vanhempani tulivat käymään Helsingissä ja Uuno pääsi mukaan. Maalaiskoira oli hieman ihmeissään kaupungin hulinasta vaikka Lauttasaari on kyllä kaukana kunnon kaupungista..mutta lähes koko 11-kuukautisen elämänsä Uuno kun on viettänyt ihan maaseudulla niin Lauttasaarikin on kaupunki, jossa mm. tapaa muita koiria ja joutuu kulkemaan hihnassa. Hyvin kävelymme sujuivat kunhan Uuno tajusi että liikaa vetämällä meinaa tukehtua.... Paljon oli nuuskittavaa ja tutkittavaa, Uuno oli aivan innoissaan :-) Käytiin koirapuistossakin, jossa Uuno ensikertalaisena oli kuin kotonaan. No, onhan Uuno toki maalaisuudestaan huolimatta tottunut olemaan tekemisissä muiden koirien kanssa. Sagakin nuortui Uunon vierailusta ja oli jatkuvasti kutsumassa Uunoa leikkiin - sekä sisällä että ulkona. Saipa Saga pari kunnon hepuliakin :-) 

Sinin (6v) piirustus  Uunosta, Sagasta ja itsestään. Huomatkaa
mm. Sagan 6 nisää - S:llä 6 pentua!!

Alakerran tytöt kävivät leikittämässä Sagaa ja Uunoa. Tai Saga lähinnä oli leikitettävänä ja Uuno paijattavana. Tytöt olivat aivan onnessaan - Sagaa kun ei kauhean usein pääse silittelemään ja retuuttamaan, kun saga vaan leikkisi. Uuno oli tyttöjen tullessa jo niin väsynyt ja ihmeissään hulinasta ja koirapuistosta että oli helppo retuutettava - hih.

Oli oikein mukava vierailu. Vähän aikaa koiruutukset joutuivat olemaan kahdestaankin käydessämme Ikeassa, mutta vältyimme tuhoilta. Keväällä vielä ajoittain kaupungissa asuessaan äitini ja isäni saivat nimittäin välillä aina kokea pieniä kauhunhetkiä Uunon yksinolojen jälkeen - milloin tuolia oli siirrelty ja milloin tossuja koluttu. Mutta ei nyt onneksi tapahtunut moista. Tullessaan Uuno kyllä merkkasi sohvatuolin ja ruokapöydän tuolin.....

Viikon päästä Saga menee vuorostaan leikityttämään Uunoa mökille - saa olla siellä muutaman päivän ilman meitäkin kun me lähdemme käymään Istanbulissa.

Tässä taas kuvia:

Alakerran tytöt leikittävät Sagaa ja Uunoa

Kävelyllä
Koirapuistossa Uuno, Saga ja Vili


Saga kutsuu Uunoa leikkiin :-)

Uuno tanssii
















Pihikset nukkuivat mamman ja papan jaoissa :-)

Ja yksi videopätkä Koiriksesta:



ps. Uuno linkkaa edelleenkin välillä satunnaisesti pari askelta. Nyt äitini käytti Uunon toisen kerran lääkärissä, eri lääkärillä(tällä kertaa Kouvolassa Kestillä, joka hoitanut Hukkaa). Ei mitään rakenteellista, todennäköisesti joku kramppi tai löysyyttä/tiukkuutta lihaksessa. Oli pakko saada varmistus ettei vaan ole mistään vakavasta kuten esim. Legg-Perthes:istä kyse, josta Jaana kirjoitti blogissaan jokusen aikaa sitten ja minä pessimistinä heti pelkäsin pahinta... mutta ei siis todellakaan onneksi mitään sellaista. Pitäisi halpottaa esim. fysioterapialla ja nyt Uuno saa jotain pistoksia lonkkaan? ...

4 kommenttia: