tiistai 28. heinäkuuta 2009

Rauhallista kotonaoleskelua

Eilen ja tänään Saga on pysytellyt vain kotosalla. Todennäköisesti viikonlopun hektisyys vaikuttaa vieläkin, sillä olemme käyneet kahtena edellisenä yönä Sagan kanssa kahdesti ulkona kakalla - tai viime yönä Saga luuli ilmavaivojaan kakkahädäksi ja siksi ulkoilimme kahden ja neljän aikaan puistossa. Edellispäivinä syötin Sagalle kuivamuonan joukossa hieman riisiä, kun kakka oli hieman löysää ja nyt näyttää tilanne parantuneen. Toivottavasti ensi yö sujuisi jo ilman yökukkumista.

Olemme tavanneet ulkoillessa monia tuttuja ja ennestään tuntemattomia koiria, joten Sagalla on ollut varsin mukavaa ulkoilua. Tapaamme vähintään kerran päivässä Jaden (9 viikkoinen parsonrusselinterrieri) ja Jimin ja vähitellen Sagaliinista ja Jadesta alkaa tulla todella hyvät leikkikaverit. Jimi katsoo vieressä kateellisena pentujen painiessa ja juostessa kilpaa.

Tänään ja eilen olemme myös harjoitelleet yksinoloa. Eilen kävin kaupungilla ja Saga oli kotona puolisentoista tuntia, tänään vietin shoppaillessa vielä hieman enemmän aikaa, joten Saga oli yksin yli kaksi tuntia (tämä tulee kalliiksi minulle!). Ja tämän lisäksi olen käynyt pienillä pyrähdyksillä ulkona muutaman kerran, jotta Saganaattori oppisi, että tulen aina takaisin. Eilen S jäi ulisemaan ehkä kymmeneksi sekunniksi oven taakse (ja kerran vähän raapikin ovea), tänään en ole ulinaa kuullut. Ja kotiin palatessani uninen Saga kömpii jostain nukkumasta ja joka puolella näyttää siltä, ettei Saga ole todellakaan tehnyt muuta kuin nukkunut - jättämäni pureskeltavatkin ovat pureskelematta. Mutta pitää vielä pidentää aikoja päivä päivältä, sillä työni alkavat reilun kahden viikon päästä ja sitten Sagan tulisi olla yksin ainakin nelisen tuntia, joskus kauemminkin. Onneksi Ari voi vapaammin säädellä työaikojaan, joten hän voi jäädä kotiin pidemmäksi aikaa aamuisin ja tarvittaessa käydä kesken päivän kotona. Ja ruokailukertoja pitänee alkaa vähitellen tiputtamaan neljästä kolmeen ja sitten muutaman kuukauden päästä kahteen kertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti