sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Ulkoilua, koulutusta ja leikkiä

Taas on viikko mennyt huiman nopeasti. Sagan tassu on parantunut hienosti, joten olemme käyneet muutamana päivänä koirapuistossa. Saga on nauttinut siitä valtavasti - reilu viikko ilman kavereitten kanssa leikkimistä oli todella tylsää! Saga on saanut uuden hyvän ystävän Fitistä, jota olemme nähneet kadulla ja koirapuistossa harva se päivä.

Tiistaina otimme Sagan auton kyytiin ja kävimme Mustissa ja Mirrissä sovittelemassa sade-ja talviasuja. Sadeasu vaikutti niin kömpelöltä, että luovuimme sen ostamisesta (harkitsimme sitä siksi, kun alkuviikosta oli niin liejuista, että S piti aina pestä kokonaan koirapuistokäyntien jälkeen). Toppamanttelin laitoimme tilaukseen, se tulee varmaan ensi viikolla. Mukaan tarttui myös (taas) uusi panta ja hihna - tällä kertaa kuristamattomat ja nahkaiset. Kauppa oli Sagalle uusi kokemus ja ihmeellinen paikka tuoksuineen. Ja uusi reitti tuli myös koettua, kun kävelimme Sagan kanssa kaupasta kotiin.

Joka päivä olemme harjoitelleet hieman näyttelyä varten seisomista ja näyttelyhihnassa kävelyä. Mari kävi torstaina meitä hieman ohjaamassa ja tarkistamassa, olemmeko harjoitelleet oikein. Ennen harjoittelua Saga ja Jade pääsivät pitkästä aikaa leikkimään kunnolla yhdessä puistossa :-) Nyt Saga tajuaa jo, mitä seiso tarkoittaa. Ihan hyvin ovat harjoittelut sujuneet, sillä Sagahan on varsin oppivainen, mutta pelkään pahoin, että näyttelystä tulee varsinainen show, kun minua jännittää ja Saga vaistoaa sen ja sitten mikään harjoittelemamme ei onnistu.. var
sinkin kun ympärillä on mahdottoman paljon muita koiria ja Sagahan haluaisi leikkimään heidän kanssaan..... no, mutta kai me hengissä siitä selviydytään ja saadaan uusia kokemuksia :-)

Perjantai-iltana Saganaattori ja Ari viettivät taas yhteistä laatuaikaa minun olessa juhlimassa. Lauantai-aamuna menimme ulos ysin jälkeen ja törmäsimme heti Borderterrieriystäviimme Zappaan ja Brunoon. Pitkän aikaa koiruutukset leikkivät ja Saga hieman kou
lutti kaikille murisevaa pikkuista Brunoa...jospa pieni nöyryytys poistaisi jatkuvan murinan kaikkia vastaantulijoita kohtaan?! Muutama naapuritalon pikkutyttö tuli puistoon eväsretkelle ja he innostuivat leikittämään Sagaa. Saga nautti tyttöjen leikittelystä yli kaikien- ilo loisti pienen kouruutuksen kasvoilta :-) Lähes tunnin aamu-ulkoilun jälkeen menimme kotiin aamupalalle. Muutaman tunnin yhteislöhöilyn (me kaikki kolme Fatboylla) lähdimme ulkoilemaan kauniiseen syyssäähän. Kävelimme Lauttasaaren rantoja pitkin kaksi tuntia!!! Tämä oli Sagalle hyvää harjoitusta, sillä moni muukin (ihmisiä ja koiria) oli kävelyllä nauttimassa kirpeästä syyssäästä hienoisessa auringonpaisteessa. Illalla meillä olikin sitten kotona aika väsynyt pieni koira... :-)

Tänään kävimme pitkästä aikaa Sagan kanssa katsomassa Arin ratsastustuntia. Suurimman osan ajasta kävelimme lähimetsässä. Saga sai juosta vapaana ympäriinsä minun köpötellessä perässä. Todella hyvin S pysyttelee polulla ja koko ajan tarkistelee minulta katseellaan, onko lupa mennä edelle.. ja tulee luokse kutsuessa :-) Nyt ihana pieni koiruutuksemme vetelee sikeitä.. puolitoista tuntia lähes pakkaslukemissa kuluttaa hyvin energiaa!!

Ps. Marin mielestä Sagalla saattaa olla muutama sata grammaa ylimääräistä (paino punnituksessa lääkärissä 6,3..lääkäri ei kommentoinut mitään painosta). Nyt yritämme rajoittaa nameja (joita minä hellyyttävälle pikku-Sagalle annan varmaan turhan usein) ja ulkoilla paljon. Omasta mielestämme S on oikein sopusuhtainen... kylkiluut tuntuvat mutta eivät näy. Marin mielestä luiden tulisi hieman näkyä????
..ja toinen juttu: ilmojen kylmettyä S on alkanut välillä röhkiä ulkona innostuessaan.. eli olisiko kyseessä oireita reverse sneezingistä?!
Rohinää kestää maksimissaan vajaa minuutin verran, nenästä kiinni pitäminen helpottaa. Koira ei itse juurikaan reagoi röhkimiseen - jatkaa touhotusta/jolkottelua. Jos olisi kyse nenäpunkeista tai jostain muusta, luulisi kohtauksia tulevan myös sisällä???? No, pitää tarkkailla tilannetta.
.. ja Saga pääsi tutustumaan Arin työpaikkaan Arin käydessä viime sunnuntai-iltana korjaamassa jotain tulostinta :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti