torstai 11. kesäkuuta 2009

Dognappausuhkauksia

Tänään ollaan oltu kotosalla: nukuttu, ulkona, syöty, ulkona, nukuttu, leikitty, syöty, ulkona, nukuttu, ... (ja näykitty kättä).

Aamulla ruuan jälkeen tavattiin monta Sagan ihalijaa, jotka ovat ennen fyysistä ensitapaamista tarkkailleet Sagaa parvekkelta tai kauempaa. He olivat niin ihastuneita pikku söpöliinistä, että esittivät jopa leikkimielisiä uhkauksia kidnap
pauksesta (dognappauksesta).. tai ainakin aikovat perustaa Fanclubin Sagalle. Toinen tädeistä huuteli myöhemmin ulkoillessamme parvekkeelta ja kutsui Sagan tutustumaan heidän pihaansa (jatkuu suoraan meidän pihasta). Myös Ari sai kuulla kaappausuhkauksia eräältä Chihunomistajanaiselta ulkoiluttaessaan Sagaa illalla - meidän pitää olla tarkkana eikä päästää Sagaa hetkeksikään silmistämme !!!! :-) (Chihu oli muuten pelännyt Sagaa :-) )


Jotta pikku pihiksemme ei turhautuisi, olemme leikittäneet Sagaa sisällä ja ulkona. Minä olen piilottanut namupaloja terttutomaattipurkkiin sekä vessanpaperirullaan ja Saga on jotunut näkemään vaivaa herkkujensa eteen. Ari jatkaa käytöskoulutusta toistamalla istu ja maahan - käskyjä. Ari jaksaa muutenkin enemmän (härnäten) leikkiä Sagan kanssa kuin minä - minä taas panostan silittämiseen ja hellimiseen - toki heitän keppiä ja palloa ja vingutan leluja ja leikin kuurupiiloa....

Tänään Saga oli yksin kotona käydessäni postissa hakemassa Sagan ruokatilauksen. Ei ainakaan palatessani kuulunut mitään uikutusta tai murinaa, joten eiköhän neiti ollut ihan rauhallisesti huoneessaan (puoliunessa) yksin. Ihan selvästi Saga kyllä aisti suunnitelmani lähdöstä, kun nukkkumaanmeno oli pitkä prosessi...

Huomenna aamulla meillä on koiratreffit Maurin kanssa ja iltapäivällä lähdemme mökille. Saa nähdä miten Saga reagoi automatkaan, mökkiin, vanhempiini, siskooni ja erityisesti Hukkaan (lapinporokoira-uros).. toivottavasti kaikki menee hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti