lauantai 27. kesäkuuta 2009

Saga jäi mökille hoitoon

Eilen mentiin mökille kantakotini (Lappeenrannassa) kautta. Lappeenrannassa käytiin ensitöikseen torilla syömässä atomit/vedyt (=lihapiirakoita) - Saga oli torilla mukana, vaikkei torille kuulemma saisi tuoda koiria. Silti lihapiirakkakojun täditkin kävivät silittelemässä suloista Sagaa. Torilta suuntasimme vanhemmilleni. Saga tutustui innolla uuteen paikaan ja erityisesti Hukan leluihin. Ja naapurimme kahteen villakoiraan. Ja useisiin naapureihin, jotka kävivät kummastelemassa pikkuista vipeltäjää :-) Saga oli äitini hoidossa, kun olin siskoni kanssa kaupungilla ostoksilla. Hieman S oli ihmetellyt meidän poissaoloa, mutta lopulta nukahtanut häkkiinsä.

Mökille Saga lähti äitini kyydissä. Mamma oli jutellut koko matkan ja ilman ongelmia Saga pääsi pe
rille, jossa iskä ja Hukka odottivat. Kohtaaminen oli kuulemma erittäin iloinen - Hukalle oli jo etukäteen kerrottu Sagan tulosta. Ilta menikin sitten koirien temmellystä katsellessa, syödessä ja saunoessa.

Tänään heräsimme kasin jälkeen Sagan kanssa pissille ja sitten menimme takaisin aittaan nukkumaan. Saga ei malttanut enää mennä häkkiinsä vaan löysi ihanan nukkumiskolon laukustani - yöllä Saga majaili hetken Arin laukussa :-) Nukuimme pitkään ja sitten Hukan tullessa herättelemään Saga malttoi heräillä laukun lämmöstä. Päivällä puuhailtiin ulkona ihanassa auringonpaisteessa ja käytiin uimassakin. Sagakin ui, kun nostimme hänet rantaveteen. Iltapäivällä siskoni Ella ja veljeni Olli tilivat kaupungista, söimme ja vähitellen suunnittelimme lähtöä lastaten Sagalta salaa laukut autoon. Minä olin ihan haikeana lähdöstä ja teki tiukkaa yrittää olla näyttämättä haikeutta Sagalle. Lähdimme Olli kyydissämme kotiin ja jätimme Sagan mökille äitin, iskän, Ellan ja Hukan kanssa. Minä kärsin koko matkan kamalasta eroahdistuksesta, Saga ei kuulemma juurikaan haikaillut peräämme. Hyvä niin! Nyt illalla mökille tuli kylään enoni perheineen ja vajaan vuoden ikäisen Mimmi-spanielin kanssa, joten Sagalla on ollut puuhaa ja ihmeteltävää. He kuulemma riehuivat Mimmin kanssa puolilleöin, jolloin Saga simahti pöydän alle.

Me pakkailemme huomista lähtäa varten. Saga viettää nyt reilut kaksi viikkoa mökillä vanhempieni, Ellan ja Hukan kanssa meidän lomaillessa Kreikan saaristossa. Mimmi tulee hoitoon sinne kahden viikon päästä, jolloin menoa taas riittää. Sitten mekin jo tulemme sinne. Reippaana tyttönä Saga kiireiltään tuskin muistaa ja ehtii ikävöidä meitä, minulla taitaa olla vaikeampaa olla kaipailematta pikkuista koiravauvaamme ja yrittää nauttia lomasta. Mutta hyvillä mielin Sagan sinne jätimme - S on varmasti parhaassa mahdollisessa hoidossa ja hyvässä seurassa virikkeellisessä ympäristössä! Toivottavasti pikkuinen muistaa meidät sitten reilun kahden viikon päästä...... :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti