Jonakin toukokuun (2009) päivänä satuin netissä surffatessani sivulle, jossa joku muu myös kyseli samanlaisia kriteerejä täyttävästä koirarodusta (kerrostalo, pienikokoinen, helppohoitoinen turkki, ketterä, oppiva, lapsiystävällinen, "koiran näköinen") ja sitä kautta sain ensikosketuksen tanskalais-ruotsalaisesta pihakoirasta (tarupista), joka on varsin harvinainen rotu Suomessa. En koskaan aiemmin ollut kuullut rodusta. Innostuin lukemastani ja näkemästäni ja näytin kuvia ja juttuja myös miehelleni, joka innostui myös - tuntui, että nyt olemme löytäneet meille sopivan koirarodun! Ja siinä innostuksessa rohkenin mieleni ja naputtelin heti pitkän viestin muutamalle kennelinpitäjälle, jolille kerroin tilanteestamme: kinnostuksestamme tutustua rotuun, asumistilanteemme, elämäntilanteemme, työmme, jne.. Jos en olisi viestiä kirjoittanut silloin, olisi kynnys yhteydenottoon kasvanut ja pahimmassa tapauksessa unohtunut/siirtynyt hamaan tulevaisuuteen.
Seuraavana päivänä Jaana Nybygårdsin kennelistä Inkoosta kutsui meidät tutustumaan rotuun heille kotiin. Sovimme tapaamispäiväksi Helatorstain. Siinä viikon aikana tutkimme netistä etukäteen lisää juttuja pihiksistä ja olimme todella innoissamme.
Helatorstaina ajoimme Inkooseen jännittyneinä, mitä tuleman pitää, sillä olimme Jaanan viestistä ymmärtäneet, että heillä on pentujakin talossa.... Kun pääsimme sisään, tuli meitä ensin tervehtimään Jappi, joka oli kuin raketti sinkoillessaan paikasta toiseen....(hieman säikähdimme, että tämmöisiäko ne kaikki ovat..) sitten tutustuimme muihin huomattavasti rauhallisempiin narttuihin ja he vastasivat enemmän sitä mielikuvaa, mikä meillä etukäteen oli pihiksistä (vaikka Jappikin oli varsin hurmaava!) Ja sitten tutustuimme kahteen pentueeseen :-): Inkun pennut olivat 5-viikkoisia (2 urosta ja narttu) ja Aminan pennut (8 kpl!!) 6-viikkoisia. IHANIA - hurmaannuimme heistä heti. Tunnin leikimme ja kun näimme jo silmissämme oman pienen pentumme saimme ikäväksemme kuulla, että he kaikki olivat jo varattuja.. sitten Jaana meitä tutkasteltuaan tarjosi meille mahdollisuutta ottaa yksi narttu-pennuista sijoituskoiraksi - Jaana myöhemmin kertoi, että meistä oli jäänyt "hyvä fiilis". Lupasimme miettiä asiaa.
Aluksi epäröimme hieman sijoituskoiran ottamista, mutta sitten kuulin monien muiden sijoituskoira-kokemuksia - sekä asian hyvistä että huonoista puolista. Otin yhteyttä myös muutamaan muuhun kasvattajaa ja kyselin heidän pentueista. Meille kerrottiin, että pentueet ovat harvinaisia rodun harvinaisuuden vuoksi - ja kasvaneen suosionsa takia pentua voi joutua odottamaan vuosiakin. Lisäksi tajusin, että kesäloma on ainut aika jolloin voin hoitaa pentua parhaimmalla tavalla alkutaipaleellaan, kun olen reilu 10 viikkoa kesälomalla. Nämä seikat (sen lisäksi että minä innostun aina asoista valtavasti inoostuessani ja haluaisin kaikki nyt tai heti..) saivat meidät ottamaan yhteyttä taas Jaanaan ja ilmoittamaan kiinnostuksestamme. Mieheni kävi vielä varmuuden vuoksi allergiatestissä (silmät kutisevat hieman vanhemmillani yöpyessä - syynä joko siskoni huoneen pölymäärä tai lievä allergia Hukkaa kohtaan). Ja Jaana oli edelleen valmis luovuttamaan valitsemansa "laatuyksilön" huomaamme. Sijoituskoiran ottaminenhan tarkoittaa mm. sitä, että kasvattajalla omistaa yksilön 3-4 - vuotiaaksi ja hänellä on oikeus teettää nartulla 1-2 pentuetta ja käyttää näyttelyissä. Vastaanottajat (me) huolehtivat koiran arkisista toiminnoista, hyvinvoinnista, koulutuksesta ja kuluista sekä pitävät yhteyttä luovuttajaan.
Olimme innoissamme ja aloimme suunnitella ostoslistaa tarvikkeista, joita tarvitsemme ennen koiran kotiintuloa. Luimme myös useita kasvatuskirjoja ja minä kävin Rakkaiden Haukkujen pentu talossa -luennolla saamassa oppeja koiran stressittömästä kasvattamisesta. Ja mietimme kuumeisesti pennulle nimeä.
Kaupasta hankimme pesäkolon, portin (kun harjoittelemme yksin jättämistä, rajaamme likkumatilaa pukeutumishuoneeseeni), pannan, hihnan, muutamia leluja, namupaloja.. ja kynsileikkurin sekä pissimattoja. Saimme heti platinium-kortin Mustiin ja Mirriin :-)
Ja tänään aamulla (ti 2.6.) rullasimme matot pois, otimme tarpeelliseksi katsomamme tavarat mukaan ja lähdimme noutamaan 8-viikkoista Sagaa (kennelnimeltään Nybygårds Kunniga Kelly) kotiin.
Inkoossa puuhasimme ensin pentujen ja heidän emiensä Inkun ja Aminan kanssa, hoidimme paperityöt kuntoon Jaanan kanssa ja juttelimme niitä näitä. Sitten Saga sai ensimmäistä kertaa kaulaansa pienen pannan, nappasin hänet syliini ja alkoi automatka kotiin.
Matka meni todella hyvin - Saga hieman kiemurteli ja ulisi sylissäni, mutta pysyi varsin rauhallsena. Hikka yllätti jossain välissä pelokkaan pienokaisen. Ei tullut pissiä eikä oksua.. eli hienosti selvitty vajaan tunnin matkasta!
Kotiin Lauttasaareen päästyämme alkoi innokas paikkojen tutkiminen. Saga kierteli huoneesta toiseen, nappasi hänelle tarkoitetusta pesäkolosta pehmosen vinkulelun mukaansa. Ruoka ei juurikaan maittanut, kun muuta tutkittavaa riitti. Hetken kierreltyään pikkuinen nukahti ei pesäänsä vaan mieheni jalkojen juureen ruokapöydän alle . Herttaista :-)
Torkkujen jälkeen ruoka ei edellenkään maistunut, lähdimme ensimmäiselle pissireissulle tutustumaan talomme pihaan. Kiltti tyttö teki heti ruohikolle päästyään pissit - yhtiäkään liruja ei ollut sisällä näkynyt! (nyt pitää koputtaa puuta, etten hehkuta liikaa) Kiersimme talon ja tulimme takaisin sisälle. Eka kokemus talustuhihnaankin meni hyvin.
Nyt sitten jatkamme oleskelua ja toisiimme tutustumista. Toivottavasti ressukka malttaa syödä jossakin vaiheessa. Varsin tyytäväiseltä hän tähän mennessä on muuten vaikuttanut - ja toivottavasti pysyykin tyytyväisenä ja iloisena; ainakin yritämme tehdä parhaamme uuden perheenjäsenemme viihtymiseksi!!
Nyt olen jo viettänyt liikaakin aikaa koneen ääressä, kun voisin tuijotella vaan pientä hupsuamme.. mutta enköhän ehdi ja nyt on ainakin ensituntemukset tallennettu ikuisesti jonnekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti