tiistai 16. kesäkuuta 2009

Tavallinen tiistaipäivä

Tänään emme ole Sagan kanssa puuhanneet mitään erityistä. Aamulla nukuttiin harvinaisen pitkään -eka pissikäynti yöuninen jälkeen tehtiin vasta hieman ennen kahdeksaa eli nukuttiin yli 8 tuntia!! Sillä reissulla nähtiin Aldo. Nyt kaverukset suhtautuvat toisiinsa jo ihan vanhoina tuttuina, eli mitään suurempaa riehumista ei esiintynyt ja Aldokin oli haukkumatta! Ja pissit tuli vasta leikin jälkeen, joten Sagan pissinpidätyskyky on kehittynyt huomattavasti. Pitää kyllä samaan syssyyn todeta, että muutamat lirut on tänään tullut sisälle.. ja kakatkin (pissimatolle), kun neidillä oli niin kiire sisälle kylmästä ja kosteasta aamuruokailun jälkeen :-(

Aamukäynnin jälkeen jatkettiin unia tunnin verran. Ja siitä sitten päivä eteni tuttuun tapaan: ruoka, ulos, leikkiä, unta, ulos, unta/leikkiä, ruoka, ulos.... tänään yhtenä leikkinä oli kananmunakennoon piilotetut namut.. ja kenno osottautui aivan liian helpoksi nakiksi Sagalle - namut löytyivät ehkä puolessa minuutissa.

Iltapäivällä kiikutin Sagan häkkiin hääräämään ja nukkumaan, pistin portin kiinni, nappasin kirjan kainaloon ja poistuin rappukäytävään lukemaan. Puolisen tuntia lueskeltuani palasin sisälle, josta ei ollut kuulunut mitään, ja kauhuissani havaitsin Sagan huoneen olev
an tyhjä.. karkulainen löytyi nukkumasta omasta pesäkolostaan makuuhuoneesta!!! Sitä en tiedä, onko Saga onnistunut luikertelemaan pienestä aidan raosta vai hyppäämään.... mutta joka tapauksessa aita ei näköjään hirveästi neitiä pidättele. Mutta pissejä ei näkynyt eikä mitään tuhoja, joten pitää jatkaa poissaoloharjoituksia.

Nyt illalla on esiintynyt muutamia rakettityylisiä kohtauksia lähinnä ulkona: Saan pidellä ihan tosissani kiinni Sagaa, joka haluaisi mennä naapuritalon pihalle nuuskimaan (ja syömään) lokkien ja citykanien ja fasaanien kakkoja.... yhden kerran säikähdin kiinnipitäessäni, että kiskonko nyt ihan liian lujaa, kun Saga kävi kakoilemaan. Mutta irrottaessani otetta pakomatka oli taas valmis jatkumaan ilman näkyviä vaurioit
a. Mutta minä säikähdin. Taidan olla välillä aika lailla liian lepsu kouluttaja, kun jotenkin luulen, että pikkukoira menee rikki tai suuttuu liikaa komenteluistani. Mutta lujana olisi pysyttävä.. en halua kiskoa koko loppuikääni tai tulla raadelluksi päivittäin. Sitten taas hetken päästä Saga on NIIN ihana, kun tulee kyhnäämään syliin ja näyttää maailman suloisimmalta ..:-)

Nyt taas nukutaan. Yöllä meille tulee vieras - Ari lähtee hakemaan kentältä ystäväämme Alessiota. Alessio on todella koiraihminen, joten katsotaan malttaako Saga ja/tai Alessio mennä ajoissa nukkumaan... no, juhannuksena mökillä on monta innokasta hoitajaa Sagaa sekä kouluttamassa että leikittämässä että hellimässä.. ja pitämässä silmällä, ettei Hukka eksytä metsään! :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti